Author: Toimitus

Ruotsin KD myöntymässä samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeuteen

Ruotsin Kristillisdemokraattien (KD) puoluehallitus on esittämässä puolueen lokakuussa pidettävään puoluevaltuustokokoukseen kannanmuutosta samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeuteen. Aiemmin puoluella on ollut vastustava kanta ja se on aktiivisesti ajanut asiassa muutosta lainsäädäntöön.

Puoluehallituksen esitys voidaan nähdä uuden puheenjohtajan Ebba Busch Thor:in työvoittona muuttaa puolue houkuttelevammaksi nuorille ja viedessä puoluetta liberaalimpaan suuntaan. Thor on aiemmin tänä vuonna Tukholman Pride-tapahtumassa kertonut kannattavansa samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeutta.

Lokakuun puoluevaltuuston kokouksessa asia ei kuitenkaan tule olemaan läpihuutojuttu vaikka puolueen johto on asian kannalla. Puoluehallituksen päätös tulee olemana monelle puoluevaltuutetulle tutkimusmatka omaan pimeään sieluun. Päätös saattaa olla vaikea myös puolueen nuorisosiivelle. Ruotsin Kristillisdemokraattinen nuorisoliitto (KDU) on pohjoismaisesta katsantokannasta yksi konservatiivisimpia poliittisia nuorisojärjestöjä ja liiton näkemykset ovat monesti olleet jyrkempiä kuin emopuolueella. KDU on muun muassa julistautunut anti-utopistiseksi liikkeeksi. Varmaa ei vielä ole laskevatko he adoptio-asian utopiaan kuuluvaksi osaksi vai ei.

Ruotsin kristillisdemokraattien päätös tulee mahdollisesti myös vaikuttamaan muiden pohjoismaisten sisarpuolueiden kantoihin. Ainakin KD-puolueiden yhteinen rintama aiheen ympäriltä on murtumassa.

 

Ihmeellistä? 5 sunnuntaita ja 5 lauantaita kuukaudessa!

“Tämä tapahtuu vain 823 vuoden välein!”.

Ei.

Kyseessä on internetissä pyörivä juksaus. Todellisuudessa jokaisessa 31 -päiväisessä kuukaudessa on kolmet päivät viisinkertaisina. Viisinkertaiset päivät määräytyvät ensimmäisten päivien mukaan, joten jos 31-päiväinen kuukausi – kuten elokuu 2015 – alkaa lauantaista, on meillä luvassa viisi lauantai-, viisi sunnuntai- ja viisi maanantaipäivää samassa kuussa.

Kriittinen ajattelu, varsinkin kaikkeen netissä näkemäämme, toivoisi saavan uuden tulemisen. Nopeasti.

Myös elokuussa 2014 oli viisinkertaiset “superpäivät”:

Vakuuttava huiputtaja: ilmastoskeptikko ratsastaa Greenpeace taustallaan

Ilmastoskeptikko Patrick Moore nousee ajoittain esille taustansa takia. Moore on yksi kansainvälisen ympäristöjärjestö Greenpeacen perustajajäsenistä. Järjestöstä Moore erosi menettäessään luottamuspaikkansa vuonna 1986. Moore kertoo itse välirikon syyksi näkemyserot kampanjatavoissa.

Eron jälkeen Moore päätyi kampanjoimaan aikaisempaa järjestöään vastaan. Moore onkin kunnostautunut lobbaajana ylikansallisille yrityksille, joilla useilla on erikoisia ja kyseenalaisia näkemyksiä yhteiskuntavastuusta ja ympäristönsuojelusta. Moore käyttää näissä yhteyksissä häikäilemättömästi taustaansa Greenpeacen perustajajäsenenä. Hän on työskennellyt palkkansa eteen muun muassa metsäyhtiöiden puolustajana niiden kaataessa aarniometsiä ja niiden ollessa vastuussa ylimitoitetuista tuhoisista metsähakkuista sekä yhdysvaltalaisen Monsanto yrityksen asiantuntija-puolestapuhujana sen rikkakasvimyrkytuotteen ollessa kritiikin kohteena terveyshaittojensa puolesta.

Vuonna 2015 Moore erehtyi mainitsemaan Monsanton rikkakasvimyrkyn olevan haitaton ja joutui tilanteeseen, jossa hänen oli mahdollista todistaa tämä juomalla lasillinen kyseistä tuotetta:

Uusin Patrick Mooren aluevaltaus on toimia “professorina” yhdysvaltalaisen oikeistokonservatiivisen radioäänen perustamassa koulutuskeskuksessa. Työnkuvaan on liittynyt jälleen ratsastamista Greenpeace taustalla tiedemaailman ympäristötietoutta vastaan. Maailman tiedeyhteisö, kansalaisjärjestöt ja pitkäaikaiset tutkimustulokset jäävät Mooren “opetuksissa” hölmön rooliin hänen piirtäessään kuvaa tietämättömistä toimijoista ja ala-aste tason kemiantuntemuksesta.

Alla video Mooresta kertomassa hiilen ja hiilidioksidin eroista. “Miten elämää synnyttävästä aineesta voi saada pahan?” Moore kysyy videolla. Vastaus on helppo: kun aine lisääntyy ihmisen toimilla räjähdymäisesti muokaten ilmastoa ja elinolosuhteita radikaalisti.

 

Valokeila Vartiosaareen: suojelun tarpeessa oleva aarresaari

Tuleva syksy on kaavoitusta täynnä kun Helsinki paneutuu kaupungin uuteen yleiskaavaehdotukseen. Ennen tätä käsitellään kuitenkin aiemman yleiskaavan selvitysalueena ollut Vartiosaari ja sen kohtalo.

Aiemmin päätöksentekoketjussa nähtiin kaupunginsuunnittelulautakunnan puheenjohtajan Risto Rautavan (kokoomus) ja varapuheenjohtajan Osmo Soininvaaran (vihreä liitto) yhdistävän voimansa edistämään saareen rakentamista. Suunnitelmat ovatkin edenneet “kerrostalosuunnitelmat edellä” vaikka kaupunkilaisilta kysyttäessä valtava enemmistö on ollut rakentamista vastaan ja Vartiosaaren virkistyskäytön puolella.

Saari onkin tullut monelle tutuksi laajan virkistystoiminnan toimesta. Useat kansalais- ja kuntouttavat järjestöt ovat pitäneet saarea majapaikkanaan. Vailla vakinaista asuntoa – VVA ry. kiteytti osuvasti saaren tunnusomaisuutta kirjoituksensa otsikolla “Monen elämä muuttuu Vartiosaaressa”.

Suunnitelmat kuitenkin elävät ja saaren kohtaloa ei ole sinetöity. Save Vartiosaari -kampanja ajaa saaren virkistyskäytön vahvistamista kaavassa, ja tukea tavoitteelle on löytynyt jopa kaupunginsuunnittelulautakunnassa saakka. Lautakunnan kokouksessa toukokuussa Eija Loukoila (vasemmistoliitto) esitti kampanjan tavoin valmistelun lähtökohdaksi Vartiosaarta kehitettäväksi “viher- ja virkistysalueena sekä houkuttelevana matkailukohteena”.

Lopulliset päätökset tehdään seuraavan puolen vuoden aikana ja ennen viimeistä nuijan kopsahdusta on Vartiosaarella vielä toivoa. Upea luontokohde odottaa nyt valokeilaa asiallensa ja tarpeellista suojelupäätöstä virkistysvaihtoehdon muodossa.

Ursula Le Guin: “Tarvitsemme kirjailijoita jotka muistavat vapauden”

Tieteiskirjailija Ursula K. Le Guin vastaanotti marraskuussa 2014 Yhdysvaltojen Kansallisessa kirjagaalassa elämäntyöpalkinnon elämäntyöstään kirjailijana. Puheessa Le Guin kritisoi nykyisenkaltaista yhdysvaltalaista kirjallisuusalaa joka myy kirjoja pelkästään markkinahyödykkeinä ja tahtoo myös kirjojen muistuttavan enemmän tuotteita. Le Guin sanoi puheessaan näkevänsä “[kustantajien] myyntiosastojen annettavan toimituksellisia oikeuksia” ja kustantajien vaativan “kirjastoilta jopa seitsenkertaisia hintoja kirjoista tavallisiin asiakkaisiin verrattuna”.

Kirjailija jatkoi kritisoimalla kapitalismia, ns. äärimmäistä voitontavoittelua, sanoen sen olevan ristiriidassa kirjallisuuteen taiteen muotona. Le Guin pyysi kirjailijoilta nousemaan vastarintaan sanoen että “..kapitalistinen valta vaikuttaa väistämättömältä. Kuten vaikutti aikaisemmin kuninkaiden jumalallinen oikeutus. Mitä tahansa ihmisen valtaa voidaan vastustaa ja muuttaa ihmisen toimesta. Vastarinta ja muutos tapahtuu usein taiteen kautta, ja juuri meidän [kirjallisen] taiteen kautta – sanojen taiteessa.”

Ursula K. Le Guinin puhe alla:

Geek & Sundry tekee himoittuja nettisarjoja

Nettisarjoja tehtaileva ja yleiseksi ilmiöksi noussut Geek & Sundry (G&S) on löytänyt enenevissä määrin myös pohjoismaisiin koteihin. Tutuksi nettikanava on ponkaissut kanavan luojan Felicia Dayn omalla The Guild sarjalla. Sarja on laajalti arvostettu ja moneen kertaan palkittu 6 tuotantokautensa aikana. Sarja loppui vuonna 2013.

Kanavan laajaan valikoimaan kuuluu The Guildin lisäksi muun muassa lautapelisarja Table Top, pelisarjoista tuttujen aseiden takoamiseen keskittyvä Arcade Arms, keräilykorttipelisarja Spellslingers sekä komediat Space Janitors ja Spooked.

Erityismaininnan arvoinen on Table Top -sarja, jossa Will Wheaton isännöi lautapelejä tutuilleen samalla avaten lautapelien pelimekaniikkaa ja sääntöjä. Table Top -sarjassa esiintyneet pelit ovat saaneet myyntipyrähdyksiä osakseen. Myös Suomessa on ollut tiettyjä viitteitä tästä vaikkakin monet sarjassa esiintyneet pelit ovat tunnettuja jo ennestään.

Toinen timantti G&S:n sarjojen joukossa on jokaviikkoinen Felicia Dayn ja hänen veljensä Ryon Dayn yhteissarja Co-Optitude missä sisarukset pelaavat yhdessä erilaisten pelikonsoleiden kaksinpelejä. Jaksoissa hauskuuttaa kaksikon taitotaso joka on olematon. Tähän on historiallinen syy, sillä heidän vanhempansa eivät antaneet heidän lapsina pelata lainkaan konsolipelejä. Sarja on synnyttänyt myös kiertävän sloganin Ryon Dayn suusta: “Let’s play this fucker”.

Tästä alta katsomaan Space Janitors (Avaruus talonmiesten), Table Top:in ja Co-Optituden ensimmäiset jaksot:
Avaruus talonmiehet -sarja muistuttaa kummasti tiettyä tieteissaagaa..

Table Top tunnustaa vahvasti rakkautta lautapelaamiseen:

Felicia ja Ryon Day ovat paitsi hauskoja, myös erittäin huonoja pelaamaan:

Emma Watsonin viesti miehille

Emma Watson puhui YK:n erityiskokoukselle 21. syyskuuta 2014 HeForShe -kampanjasta. Puhe oli selväsanainen viesti ryhmälle joka on aikaisemmin näyttäytynyt vähemmistönä feministisessä kamppailussa; miehille.

Kampanja tähtää nostamaan esiin sukupuolten tasa-arvoa, feminismiä, aktivoimalla miehiä aiheen ympäriltä. Kampanja viestii muun muassa siitä että sukupuolten tasa-arvo ei ole pelkästään naisten kysymys vaan “ihmisoikeuskysymys joka tarvitsee sinun osallistumistasi”. Kampanja toivoo ihmisiltä sitoutumista toimimaan kaikkea väkivaltaa vastaan jota naiset ja tytöt kokevat.

Kampanja löytyy osoitteesta http://www.heforshe.org/

Emma Watsonin puhe alla:

Apatosaurus jää nimenä vieläkin Brontosauruksen jalkoihin

Dinosaurusmaailmassa elää ainakin yksi harmillinen väärinkäsitys joka ei ota poistuakseen. Kyse on kiistely “Brontosauruksesta”, dinosaurussuvusta, jonka oikea tieteellinen nimi on Apatosaurus. Monet yritykset muuttaa väärinkäsitystä eivät ole tehonneet halutulla tavalla. Nimihämmennys on jatkunut jo yli 100 vuotta.

Tilanne syntyi Apatosaurus dinosaurusfossiilin löytäjän, paleontologi Charles Marshin, tehdessä toisen fossiililöydön jonka hän virheellisesti tulkitsi uudeksi suvuksi. Kuitenkin molempien fossiilien myöhemmässä vertailussa oli ilmeistä että lajit olivat samaa sukua. Näin ollen suku, ja mainitut kaksi fossiilia, oli kantava tieteellisesti ensimmäistä nimeä.

Fossiilien samankaltaisuus huomattiin vasta yli kaksikymmentä vuotta löydöksen jälkeen vuonna 1903 ja Charles Marshin jo kuoltua. Asian esilletuoja oli paleontologi Elmer Riggs. Riggs oli omissa kaivauksissa tehnyt fossiililöytöjä ja laajentanut tietoutta jättiläismäisistä kasvinsyöjädinosauruksista Sauropodeista, johon myös Apatosaurus kuuluu. Riggs päätteli löydöksistään myös, silloin vääräksi uskotun, nykyisin oikeaksi todetun teorian siitä että Sauropodit olivat maallaliikkuvia dinosauruksia eivätkä pääosin vedessä eläviä.

Brontosaurus -nimen käyttö on edelleen erittäin yleistä. Se esiintyy niin yleisessä kielessä kuin viihteessä. Suomessa nimen on sinetöinyt viihdetaivaalle Vesku Loiri laulaessaan Brontosauruksen yöstä Syksyn sävelessä vuonna 1972. Kun 80- ja 90-luvulla tunnettu astronomi Eric Walter Elst nimesi Marsin ja Jupiterin pääasteroidivyöhykkeellä löytämiään taivaankappaleita dinosaurusten mukaan, löysi brontosaurus ensimmäisten joukossa nimeksi.

Kompromissina nimivyyhtiin voidaan pitää sitä että kansainvälinen yhteisö on pitkälti luovuttanut ajatuksesta tyystin karsia “Brontosauruksen” nimenä ja hyväksyy sen käytön synonyyminä Apatosaurukselle. Apatosaurus on kuitenkin tieteellisesti ainoa hyväksytty nimi.

Page 2 of 2

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén