Seuraava Suomen presidentti ei ole tiedossa – sitä seuraava on!

Tammikuun presidentinvaalit ovat lähes ovella. Silti puhe kiinnittyy jo seuraaviin presidentinvaaleihin 2024. Suurin selitys ilmiölle on tammikuun vaalien tylsyys.

Istuva presidentti Sauli Niinistö on lupautunut jatkokaudelle ja vieläpä ilman taustapuoluetta (näyttäen näin keskisormea Kokoomukselle). Tämä kepulikonsti nostanee Niinistön suosiota uurnilla ja mahdollisesti petaa läpimenoa ensimmäisellä kierroksella. Erilaisia vaihtoehtoja esittävä Vasemmiston Merja Kyllönen nousee näillä näkymin ainoaksi vastavoimaksi kun muut puolueet asettavat ennestään presidentiksi pyrkineitä ja SDP vitkuttelee omalla ehdokkaallaan. Loppujen lopuksi ketään ei kiinnosta.

Kiinnostus presidentti-instituutiota kohtaan onkin nostanut – ei tulevat vaalit – vaan mahdollinen perustuslainmuutos liittyen presidentin valintaan. Nykyinen perustuslaki vaatii presidentin olevan syntyperäinen suomalainen.

Tasavallan presidentti valitaan välittömällä vaalilla syntyperäisistä Suomen kansalaisista kuuden vuoden toimikaudeksi. (54 §)

Kansanedustaja Pilvi Torsti (sdp) on kuitenkin ehdottamassa perustuslainmuutosta perustuslain pykälään asiasta. Suomen kansalaisuus tulee pysymään vaatimuksena mutta vaade syntyperäisyydestä ehdotetaan poistettavaksi lakimuutoksessa.

Muutos ei ehdi ennen seuraavia presidentinvaaleja vuonna 2018 sillä muutokset perustuslakiin vaativat kahden erillisen eduskunnan käsittelemään muutoksia. Menettelyä kutsutaan perustuslainsäätämisjärjestykseksi.

Perustuslain säätämisjärjestystä noudatettaessa lakiehdotus hyväksytään toisessa käsittelyssä yksinkertaisella ääntenenemmistöllä lepäämään seuraavien eduskuntavaalien jälkeen pidettäviin valtiopäiviin. Vaalien jälkeen lakiehdotus tulee hyväksyä kahden kolmasosan enemmistöllä.

Perustuslainmuutosta ehdittänee käsitellä vielä tämän eduskunnan aikana ellei hallitus kaadu ennen eduskuntavaaleja 2019. Arviot Sipilän hallituksen elinvoimaisuudesta vaaleihin asti vaihtelevat. Useat näkevät hallituksen tulevaisuuden synkkänä ja epätoivoisena. Hallituksen kaatuessa, kaatuisi mahdollisesti myös mahdollisuus perustuslainmuutoksen vaikuttavan jo presidentinvaaleihin 2024.

JOS perustuslainmuutos saadaan pakettiin nopeasti ja niin tämä, kuin myös seuraava, eduskunta päättää toteuttaa lainmuutoksen on Suomessa mahdollisuus valita ulkomailla syntyneitä suomalaisia esimerkiksi Vihreiden Ozan Yanar tai Vasemmiston Suldaan Said Ahmed seuraavaksi presidentiksi maalle.

Päivänpolitiikan ulkopuolelta on myös noussut nimiä, joista todennäköisin uusi Suomen presidentti olisi Arman Alizad. Onnekkainta tässä on se että hän on myös käytettävissä pestiin.

Onnea Suomi, onnea me! Vielä pitää tosin säilyä yhteiskuntana ja maana vuoteen 2024 asti. Tämä voi osoittautua jopa vaikeaksi nykyisen hallituksen ja presidentin alla. Kuten Helsingin Sanomien kolumni 27.7. toteaa presidentistä “kunhan olisi edes rehellinen ja taitava.”

Macintosh koneita vaivaa omat virukset

Macintosh (Mac) koneet ovat yleisesti mielletty viruksettomiksi. Totuus on kuitenkin toinen. Totta on että aiemmin viruksia tehtailevat eivät ole välittäneet konetyypistä ja kohdistaneet rikollistoimintansa Windows käyttöjärjestelmää käyttäviin tietokoneisiin. Suuri Mac-koneiden suosio on kuitenkin muuttanut asenteita myös rikollisten keskuudessa.

Mac-koneiden virukset ovat monesti kopioita Windows puolelta, mutta niille on myös omia. Näitä Mac-koneille räätälöityjä viruksia on tullut julkisuuteen useampi tänä vuonna. Toukokuussa suositun HandBrake -videotyökalun latauksen yhteydessä oli mahdollista saada virustartunta, joka lamauttaisi koko Mac-koneen. Virus muistutti aikaisempia ohjelmia, jotka etsivät koneilta salasanoja ja jopa ohjailevat konetta etäältä.

Kesäkuussa Mac-maailmassa riehui pelkästään Mac-koneisiin pyrkivä virus, joka onnistuessaan pääsemään koneelle eristäisi laitteen, sulkisi sen ja vaatisi lunnaita laitteen jälleenavaamisesta. Virus muistutti ohjelmia jotka ovat vaivanneet myös henkilökohtaisia tietokoneita (PC). Erityisen pelottava puoli asiassa on se että virusta on jaettu pimeissä vertaisverkoissa kaikille halukkaille käytettäväksi hyökkäyksissä Mac-koneita kohti. Nykyinen virus voi täten toimia myös alkukantamuotona tuleville ainoastaan Mac-koneita vastaan ohjelmoiduille virushyökkäyksille.

Heinäkuussa tuli julki mahdollisesti historian pisimpään torjumattomana toiminut virus. Tämä ainoastaan Mac-koneissa toiminut virus, nimeltään FruitFly, on arviolta jopa kymmenen vuotta vanha. Virus on kehittynyt kuitenkin ajan saatossa ja virusohjelmasta tunnetaan myös toinen versio (FruitFly2). Ohjelman haittavaikutukset ovat asiantuntijoille pieni mysteeri, mutta tiedossa on ainakin että ohjelma seuraa tartunnan saaneiden Mac-koneiden käyttöä. Mac-koneita valmistava Apple ei ole kommentoinut viruslöytöä ja vielä on epäselvää miten ohjelman leviäminen saadaan pysäytettyä.

Pelkästään tänä vuonna ilmestyneet Mac-virukset ovat kuitenkin selvä merkki siitä että myös Mac-koneille on syytä asentaa virustorjuntaohjelma. Virukset ovat nyt arkipäivää myös Macintosh:eille.

“Hollantilainen ulotus” vähentää pyöräilytapaturmia

Pyöräilyn kasvaessa liikuntamuotona ja pyöräilyn vakintuessa kaupunkien katukuvassa pyöräilyturvallisuus lisääntyy vääjäämättä. Pyöräilijät huomioidaan tarkemmin ja pyöräilyreitit tulevat tutuksi kaikille kadunkäyttäjille. Pyöräilypyhätöissä kuten Amsterdamissa ja Kööpenhaminassa pyöräilyturvallisuus on kuitenkin saanut tuekseen myös turvallisuutta lisääviä rutiineja.

Näistä yksinkertaisimpia on niin kutsuttu “Hollantilainen ulotus” (the Dutch reach), joka vähentää auton ovien aiheuttamia tapaturmia. Ulotuksessa autossa olevat eivät avaa auton ovea lähimmällä kädellään vaan avaavat oven vastakkaisella kädellään, jolloin he automaattisesti kääntävät ruumiinsa asentoon josta huomaavat paremmin vieressä pyöräilevän pyöräilijän. Tässä asennossa silmiin pistää väistämättä sivupeili. Asento mahdollistaa samalla myös laajemman kääntösäteen päälle, joka mahdollistaa paremmin ympäristön huomioimisen.

Ulotus esitellään alla olevassa videossa (0.41):

“Hollantilaisen ulotuksen” nimi viittaa Alankomaihin, mutta asiasta liikkuu erinäisiä näkemyksiä ja luultavasti ulotus on italialainen perinne. Perinteen hyötyjä ei kuitenkaan voi olla toteamatta ja toivottavasti “Hollantilainen ulotus” on lähitulevaisuudessa osa suomalaista liikennekulttuuria.

Turkey’s arbitrary arrests now focus on Amnesty International

Turkey’s martial law engagement and constant arrests of citizens are still ongoing. On July the 5th Turkey’s police force arrested Amnesty Internationals director for the country, Idil Eser and nine other human rights activists and staffers.

They are accused of being members of an “armed terrorist organization”. Amnesty’s general secretary Salil Shetty calls the accusations absurd. ““If anyone was still in doubt of the endgame of Turkey’s post-coup crackdown, they should not be now. There is to be no civil society, no criticism and no accountability in Erdoğan’s Turkey.” says Shetty.

A month before the July arrests the Turkey authorities arrested Amnesty Turkey’s chairperson Taner Kılıç. He has remained arrested without valid grounds and is accused of working for Fethullah Gülen. Gülen is the person Turkey’s authorities blame, without evidence, for last year’s coup d’etat attempt.

“This is the first time in our history that Amnesty International has a director and chair from a single country both behind bars. They, along with all other detained human rights defenders, must be immediately and unconditionally released.” demands Shetty.

This is not the first or probably the last time president Recep Tayyip Erdoğan has been the subject for an appeal by Amnesty International but he has also been the person appealed for.

In 1998 Amnesty appealed for the release Erdoğan as a prisoner of conscious because of the denial of his freedom of expression. He was at that time the mayor of Istanbul and lost the position due to the imprisonment. Erdoğan had been sentenced for 10 months imprisonment, of which he sat four, for a speech he conducted in Siirt in 1997. The speech involved a poem, that was also at that time included in school books, that the Turkey authorities took offence to.

Amnesty appealed also to the participants of the G20 summit to demand the human rights abuses to stop and the release of falsely imprisoned or detained persons in Turkey. No proof has been acquired of other countries demands towards Turkey as of this time.

Turkissa ihmisoikeusrikkomusten sarja pidätyskeskuksissa

Turkin heinäkuisen vallankaappausyrityksen jälkeinen aika on sisältänyt presidentti Recep Tayyip Erdoganin hallinnon mielivaltaisia kostotoimenpiteitä pidätetyille. Maassa on asiaan liittyen pidätetty yli 10 000 henkilöä.

Amnesty Internationalin tarkkailu- ja tutkimustyö on saanut tietoa useista ihmisoikeusrikkomuksista, ja nyt ihmisoikeusjärjestö vaatii laajoilla tarkkailuoikeuksilla varustettuja riippumattomia tarkkailijoita maahan.

Turkin valtion perustamiin pidätyskeskuksiin ei ole päästetty riippumattomia tarkkailijoita ja tiedot tapahtumista keskuksista kertovat useista kidutuksista sekä raiskauksista. Kidutus ja epäinhimillinen kohtelu on saanut tietojen mukaan monia muotoja.

Amnestyn tutkimukset kertovat että “pidätettyjä on pidetty pitkiä aikoja kivuliaissa asennoissa, heitä on hakattu ja kidutettu muun muassa raiskaamalla.” Raiskauksia on tehty näköhavaintojen mukaan pidättäjien toimesta pampuilla ja sormilla.

Kidutuksen pääpaino osuu havaintojen perusteella sotilasarvoltaan korkeampiarvoisiin pidätettyihin. Pidätettyjä on laajasti pahoinpidelty ja heidän oikeusturvansa on vaarantunut. Vain osa on saanut valita oman puolustuksensa tai saanut oikeusapua.

Tarpeellista lääkintähoitoa on myös evätty ja pahoinpitelyistä aiheutuneita vammoja on jätetty hoitamatta. Yhdessä pidätyskeskuksessa on Amnestyn haastatteleman lääkärin mukaan hänelle tuotu huonossa kunnossa pidätetty ja todettu: “anna hänen kuolla. Sanotaan, että hänet tuotiin meille kuolleena”. Pidätettyä oli ilmeisesti pidättäjien puolelta vahingoitettu.

Toimilla on tiettävästi presidentti Erdoganin tuki. Kidutus ja muu pidätettyjen epäinhimillinen kohtelu on vastoin kansainvälisiä lakeja ja yleismaailmallista ihmisoikeusjulistusta. Euroopan neuvoston jäsenenä Turkilla on lisäksi velvollisuus tehdä yhteistyötä Euroopan kidutuksen vastaisen komitean (CPT:n) kanssa.

Panimoliitto jälleen kiinni harhaanjohtamisesta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on joutunut jälleen korjaamaan tiedotteella panimoteollisuuden etujärjestön sanomisia. Panimoliitto väittää virheellisesti että Britannissa “alkoholinkulutus on suurin piirtein samaa tasoa ja WHO:n kirjaamia haittoja [on] vähemmän” verrattaessa tilanteeseen Suomessa. Väite on kuitenkin täysin väärä.

Panimoliitto kaivaa kuoppaansa syvemmälle todeten että “joku yhtälössä ei vaan kohtaa” ja kysymällä “onko syy Suomen tehottomat sote-palvelut vai tilastojen tarkoitushakuisuus?”

Todellisuudessa alkoholinkäytön kustannukset Brittiläiselle yhteiskunnalle ovat yli 26 miljardia euroa ja terveydenhuollon osuus tästä on arviolta noin 4,4 miljardia euroa.

THL ripittää Panimoliittoa osoittaessa sen vertailleen “täysin eri asioita” ja muistuttamalla että “kansainväliset vertailut ovat ylipäätään hyvin vaikeita sekä laskelmien eriperustaisuuden että palvelujärjestelmien erojen vuoksi.”

Panimoliitto on toiminut myös aiemmin hyvin kyseenalaisesti tuottaessa ja tiedottaessa virheellistä tietoa. Viime vuonna olut oli liiton mielestä terveysjuoma. Myös Panimoliiton käyttämät numerot alkoholin matkustajatuonnista Viron ja Suomen välillä ovat jatkuvasti tarkoituksenhakuisesti liioteltuja.

Vuoteen 2011 asti Panimoliitto, ja muu alkoholielinkeino, teki yhteistyötä valtiovarainministeriön, THL:n, Alko:n ja Valviran kanssa tuottaessa kyselytutkimuksia. Muutoksen tarkoitusperät ovat valitettavan selvät. Kuten kaiken edunvalvonnan, myös Panimoliiton työn toivoisi perustuvan todistettavaan tietoon.

Saamelaisten oikeudet kohtaavat valtiollista väheksyntää ja syrjivää priorisointia

Lauantaina 6. helmikuuta tulee kuluneeksi 99 vuotta ensimmäisestä pohjoismaisesta saamelaiskokouksesta. Kokous järjestettiin Norjan Trondheimissa ja siihen osallistui saamelaisia Norjan sekä Ruotsin alueilta. Saamelaiskokousta pidetään saamelaisten poliittisen heräämisen alkuna ja loi perustan valtionrajat ylittävälle keskinäiselle yhteistyölle saamelaisyhteisöjen välillä. 6. helmikuuta on siten myös saamelaisten kansallispäivä.

Saamelaisten oikeudellisen aseman parantaminen kulminoitui 1900-luvun lopulla Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) Kansainvälisen työjärjestö ILO:n sopimukseen numeroon 169 heimo- ja alkuperäiskansojen oikeuksista. Tällöin myös Suomi vielä näytti asiakirjalle vihreää valoa ja allekirjoitti sopimuksen, kuten muut pohjoismaat. Sopimuksen synnystä on kohta 26 vuotta. Silti sopimuksen toteuttaminen ei tahdo nähdä päivänvaloa. Suomi ei ole, allekirjoittamisen lisäksi, tehnyt asian eteen juuri mitään paitsi vatvonut syitä miksi sopimusta ei tulisi saattaa voimaan. Käsien päällä istuminen on kuitenkin ollut verrattain rankkaa sillä toimeenpanoa on vaatinut YK:n ja Euroopan Neuvoston lisäksi kasvava joukko tympääntyneitä kansalaisia.

Nykyinen hallitus on aiempia 2000-luvun hallituksia häijymmin suhtautunut ylipäätänsä kaikkiin saamelaisia koskevia päätöksiä kohtaan. Pääministeripuolue Keskustalla on pitkä tausta saamelaisvihamielisestä politiikasta, mutta esimerkiksi Matti Vanhasen pääministerikausilla perättömimmät esitykset pidettiin taka-alalla. Nyt saamelaisten oikeudet kytkeytyvät useisiin SSS-hallituksen hävyttömimpiin hankkeisiin. Hallituksen esitys uudesta metsähallituslaiksi, jossa luonto-omaisuutemme yhtiöitettäisiin, on täysin ristiriidassa Suomen ainoan alkuperäiskansan oikeudesta maahan. Aiemmin lausuntokierroksella ollut esitys piti sisällään kieltopykälät saamelaisten kotiseutualueiden heikentämisestä, nykyisessä esityksessä ne loistavat poissaolollaan. Nähtävästi saamelaisten ainoa ystävä tulee jatkossakin olemaan YK.

Alla olevalla videolla aiheesta haastattelussa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi:

Virkamiehet siirtämässä palveluita yksityisiin tiloihin – päättäjät toppuuttelevat

Helsingissä kirjastotoimen ja nuorisoasiainkeskuksen virkamiehet ovat valmistelleet esityksen Herttoniemen kirjaston ja nuorisotalon siirrosta julkisista tiloista yksityisiin. Esityksessä tilat pienenevät merkittävästi, samalla kun vuokra nousee yli 50%. Lisäksi nuorisotoimi luopuisi samalla myös Herttoniemenrannan nuorisotalosta, sekä mahdollisesti myöhemmin Laajasalon nuorisotalosta.

Asiaan on kuitenkin herätty asukkaiden puolelta ja aiheesta on noussut iso poru. Nyt päättäjät ovat ottaneet ohjat käsiinsä ja kyseenalaistavat siirtoa. Kulttuuri- ja kirjastolautakunta pöytäsi asian kokouksessaan 20. lokakuuta sekä seuraavassa 10. marraskuuta. Viimeisimmässä kokouksessa lautakunta päätti jäädyttää prosessin kokonaisuudessaan mahdollistaakseen jäsenille maastokäynnin kohteeseen.

Virkamiesten esitys on kohdannut vastustusta myös nuorisolautakunnassa, jossa lautakunnan kokouksessa 6. lokakuuta asia pöydättiin. Samoin tehtiin 5. marraskuuta, jolloin järjestettiin kaupungintalolla nuorisolautakunnan avoin kokous.

Nuorisolautakunnan marraskuisessa kokouksessa nuorisotoimen johtaja ja nuorisoasiainkeskuksen korkein virkamies Tommi Laitio perusteli julkisten palveluiden siirtoa yksityisiin tiloihin kaupungin tavoitteella olla “Suomen yritysmyönteisin kaupunki”.

“Se että sijoitetaan julkisia palveluita tämmöiseen kauppakeskukseen, joka parantaa tän yrittäjän liiketilan myyntimahdollisuutta ihan toiselle tasolle – kuin se että näitä palveluita ei olis siellä” on Laition mielestä kaupungin tavoitteen mukaista yritysmyönteisyyttä. Nykyisellään kaupunki maksaa vuokraa itselleen.

Nuorisotoimen johtajan mielipide avaa salakavalasti kysymyksen tasa-arvoisesta kohtelusta yritysten välillä Helsingissä. Tarjoaako kaupunki tasapuolisuuden nimissä, jokaiselle ostoskeskukselle nuorisotalon “nostaakseen liiketilan myyntimahdollisuuden toiselle tasolle”? Vai pelkästään tämän kohteen toimijoille (YIT:lle & Hartelalle)?

Tarpeellinen muistutus: Imagine -laulu kuultiin YK:ssa

Laulaja ja lauluntekijä Shakira esiintyi perjantaina 25. syyskuuta Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) päämajassa New Yorkissa. Paikalla oli YK:n virantoimitsijoiden ja päättäjien lisäksi useita kutsuvieraita ympäri maailmaa.

Erikoistapahtuma oli osa katolisen kirkon Paavi Franciscuksen Yhdysvaltojen matkaa. Paavi piti tilaisuudessa puheen, jossa hän painotti tarvetta ilmastonmuutoksen vastaiselle työlle ja köyhyyden vastustamiselle maailmassa. Myös vaade uudistaa YK:n valtarakennetta veto-oikeuksien rajoittamassa toimintaympäristössä sai raikuvan vastaanoton kuuntelijoilta.

Shakiran esitys oli kirsikka kakun päälle tärkeiden viestien lomassa. John Lennonin ikoninen laulu maailmanrauhasta anti-nationalistisella, sosialistisella ja ateistisella sanomalla on useasti kuultu YK:n toiminnassa. Ensimmäistä kertaa oli kuitenkin kuuntelijana myös ison uskonnon johtaja kun YK:n salissa kaikui: “Imagine there’s no heaven/ It’s easy if you try/ No hell below us/ Above us only sky” ja “Nothing to kill or die for/ And no religion too/ Imagine all the people/ Living life in peace…”.

Shakiran esitys YK:ssa nähtävillä täältä:

 

Christmas in danger: Santa’s bankrupt?

The news broke on friday 21.8 that the Chamber of Santa Claus in Rovaniemi, Finland was filed for bankruptcy by the finnish tax administration.

Santa who lives in Korvatunturi, Finland, could not be contacted for comments about the bankruptcy of “The Santa Claus office” where Santa “meet friends from around the world”.

The locals whisper that the case against Santa derives from unpaid gift taxes. Yet at this time, it’s unknown how the upcoming holiday season, which is about 120 days away, will effect the mood of the tax officials.

Here is Santa’s greeting before the tax problems:

Page 1 of 2

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén